Mikroaaltouunin teurastus


Käytöstä poistettua mikroaaltouunia ei tietenkään kannatta hävittää, ennen kuin siitä on otettu talteen kaikki hyödylliset osat:

  • Muuntaja
  • Diodi
  • Kondensaattori
  • Magnetroni
  • Tuuletin + sulkunapamoottori
  • Lautasen pyöritysmoottori
  • Liitäntäjohto + pistoke
  • Mikrokytkimiä + muuta pikkusälää

Kondensaattori voi säilyttää varauksen pitkän aikaa uunin käytön jälkeen. Heti kun pääset siihen käsiksi, pura mahdollinen varaus oikosulkemalla kondensaattorin navat.

Uuni on purettavissa suhteellisen helposti. Mallista riippuen, uunin rakennetta on purettava joko vähän tai vähän enemmän, jotta osiin pääsee käsiksi.

Muuntaja on tyypillisesti muuntosuhteeltaan noin kymmenen, eli 230 V sisään ja reilu 2000 V ulos. Muuntajan perässä on yhdellä diodilla ja kondensaattorilla toteutettu kaskadi, jolla jännite tuplataan. Sekä diodi että kondensaattori kestävät näin olleen n. 2 kV, diodi kestää virtaa uunin tehosta riippuen n. 500 mA. Kondensaattorin kapasitanssi on luokkaa 1 µF.

Muuntaja toimii myös toisin päin, eli toision voi kytkeä ensiöksi, jolloin siitä saadaan n. 23 volttia ja suhteellisen paljon virtaa. Näitä muuntajia valmistetaan miljoonittain. Siksi ne on suunniteltu valmistettavaksi mahdollisimman vähällä raudalla ja kuparilla, sekä toimimaan parhaiten juuri tässä käyttötarkoituksessa. Muuntaja esim. kuumenee tyhjäkäynnillä niin paljon, että sitä ei voi pitkiä aikoja pitää virrallisena ilman kuormaa, ennen kuin se ylikuumenee. Tällainen muutaja (MOT = Microwave Oven Transformer) voidaan helpohkosti käämiä uudelleen ja rakentaa siitä vaikka pistehitsauslaite, tai käyttää sellaisenaan tai kaskadin kanssa tyhjöputki-teslamuuntajan yhteydessä.

Mikroaallot muodostetaan magnetronissa, tarkemmin onteloresonaattorimagnetronissa, joka on tyhjöputki. Muuntajassa on hehkukatodia varten erillinen pieni käämi, josta saadaan muutaman voltin jännite putken hehkutukseen. Mikroaallot poistuvat putken toisen pään kautta, joka on suunnattu uuniin sisälle.

Magnetroni on keksitty joskus 1920-luvulla, mutta sellaisen käyttäminen ruoan lämmitykseen keksittiin vasta 1950-luvulla, vahingossa. Insinööri Percy Spencer oli nimittäin tekemässä kokeita magnetronilla, kun hän huomasi, että taskussa ollut suklaapatukka oli yhtäkkiä sulanut. Magnetronia ei tietenkään koskaan pidä yrittää kytkeä toimimaan uunin ulkopuolella, ellei sitten halua rakentaa jonkinlaista sädepyssyä, jolla voi suunnata voimakkaan 2,4 GHz sähkömagneettisen säteilyn - jonnekin. Mihinkään elolliseen sitä ei kuitenkaan saa kohdistaa.

Magnetronista saa ainakin kaksi kohtalaisen voimakasta renkaan muotoista magneettia. Itse magnetronin runko on kuparia, jolla on tietenkin jonkinlainen romuhinta. Varo kuitenkin alakuvassa vaalenapunaista keraamisia eristettä, jollainen on myös magnetronin toisessa päässä, kytkentäkotelon sisällä. Eristeet saattavat olla  berylliumoksidia, joka on pölyn muodossa myrkyllistä. Ehjänä se on täysin vaaratonta. Sitä voi koskettaa, vaikka nuolla, mutta jos se hajoaa ja muuttuu pölyksi ilmaan, sen hengittäminen on erittäin vaarallista. Se on karsinogeeni ja voi aiheuttaa kroonisen keuhkotaudin, berrylioosin.


Tässä tämä. Ylijääneet romut menevät metallin- ja sähköromun keräykseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vacuum Tube Tesla Coil Staccato Controller with Arduino

Käämintäkone

Linnunpöntön porttilaskuri